Vuokatti-Ruka urheiluakatemia (VRUA) & Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka (OVK) hankkeet
Huippu-urheiluosaamisen ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen Vuokatti-Rukan toimintaympäristössä 1.1.2025 -30.6.2027
- Hankkeella kehitetään joukkue- ja yksilölajien urheilijoiden ja valmentajien toimintaedellytyksiä ja parannetaan menestymismahdollisuuksia hyödyntämällä alueella olevien toimijoiden osaamista entistä paremmin. Hankkeessa etsitään ja kehitetään uusia liiketoimintamahdollisuuksia riittävien resurssien turvaamiseksi tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa alueen toimijoiden osaamisen tuotteistamista paremmin myös kuluttajien, terveysliikunnan ja turismin käyttöön. Hankkeessa luodaan toimintaympäristöön lumilajien ja joukkueurheilun kansainvälisen huipputason, vastuullisen toimintatavan valmennus- ja osaamiskeskus. Tällä tavoin myös joukkuelajien potentiaali niin urheilijamäärien kuin alueelle tulevien asiakkaiden muodossa saadaan tehokkaammin hyödynnettyä.
- Hanke toteutetaan yhdessä Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön kanssa ja päätoteuttajana on Sotkamon kunta.
- Hankeaika: 1.1.2025 -30.6.2027
- Hankkeen kokonaisbudjetti on 666 773 euroa, josta EU rahoitus 530 772 euroa.
- Muut rahoittajat Sotkamon kunta (omarahoitus), Jyväskylän yliopisto (omarahoitus), Kuusamon kaupunki, Osuuskauppa Maakunta, Vuokatti Sport Resort Oy, Vuokatti Areena/Sports Fellows Oy, IIwari Tracking Solutions Oy, SuperJymy Oy
Suksihuollon kehittämishanke Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan lajeissa 1.6.2023 – 31.5.2025 (Kainuun liitto)
- Sotkamon kunta päätoteuttajana ja Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö Vuokatista osatoteuttajana.
- Hankkeessa on tavoitteena kehittää suomalaista lumilajien välinehuoltoa, testaamista ja välinehuollon yhteistyötä sekä koulutusta OVK Vuokatti-Rukan lajeissa, joita ovat pikkusuksen lajit (maastohiihto, ampumahiihto, yhdistetty ja mäkihyppy) sekä rinnelajit (alppihiihto, lumilauta, freeski ja kumparelasku). Suurimmat kehityspanostukset toteutetaan pikkusuksen lajeissa, josta hankittua osaamista ja tuloksia viedään kaikkiin OVK:n lajeihin. Tutkimuksellisesti hankkeen tavoitteena on vahvistaa JYU-Vuokatin asemaa yhtenä maailman johtavista talviurheilun tutkimuskeskuksista laajentaen yksikön osaamista entisestään myös välinepuolelle. Laajempana tavoitteena on osaamisen kehittymisen kautta tukea suomalaisen lumiurheilun menestystä kansainvälisesti ja korostaa Vuokatin roolia sen saavuttamisessa.
- Hankkeen toteutusaika 1.6.2023-31.5.2025. Hanketta rahoittavat Kainuun Liitto (EAKR) ja Sotkamon kunta. Kokonaisbudjetti on 844 423 €, josta Euroopan unionin osarahoittamaa tukea 636 412€.
- Muut ulkopuoliset rahoittajat; Suomen Olympiakomitea ry, Suomen Ampumahiihtoliitto, Suomen Hiihtoliitto, Suomen Lumilautaliitto, Ski Sport Finland, MJ Optima-Sport Oy, Startex Oy, Murtsicenter Oy, Peltonen Ski Oy, Redox Oy Ab ja Vauhti Speed Oy.
Kapean suksen arvokisahanke 1.9.2022 – 31.5.2026 (Suomen Hiihtoliitto, Suomen Ampumahiihtoliitto, Suomen Olympiakomitea)
Hanketta hallinnoi Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka (Sotkamon kunta). Kapean suksen arvokisahankkeen huollon prosessi koostuu suksihuollon testaamis-, yhteis- ja hiontatoimintojen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Hankkeen keskeinen tavoite on varmistaa huollon kilpailukyky Milano-Cortinan Olympialaisissa sekä lajien MM-kisoissa.
Kapean suksen arvokisatoiminta 1.10.2022 – 31.5.2026 (Suomen Hiihtoliitto)
Hanketta hallinnoi Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka (Sotkamon kunta). Kapean suksen arvokisatoiminta toteuttaa Suomen Hiihtoliiton joukkueiden valmistautumisen ja tukemisen lajien arvokisoissa yhdessä joukkueiden kanssa. Sopimuskaudella toimia tehdään Planican ja Trondheimin MM-hiihdoissa sekä Milano-Cortinan Olympialaisissa.
Toimintaympäristön parantaminen, kaksoisuran ja valmentautumisen edellytysten kehittäminen 1.2.2023-31.1.2024 (OKM)
Hanke jakaantuu asiantuntijatoimintoihin, osaamisen kehittämiseen sekä koordinointiin ja johtamiseen. Asiantuntijatoiminnot toteutetaan Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan toimintaympäristössä. Keskeisiä toimintoja ovat psyykkinen valmennus, fysioterapia, ravintovalmennus ja fysiikkavalmennus yms. valinta- ja huippuvaiheen urheilijoille. Osaamisen kehittämisen toteuttaa Vuokatin Säätiö ja Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö Vuokatista. Vuokatin säätiö toteuttaa ja alppimajan kehittämisprojektia ja liikuntateknologian yksikkö uusiin innovaatioihin ja alppimajaan liittyviä kehittämisprojekteja sekä urheilun datastrategiaan liittyviä projekteja mm. kilpailuanalyysit ja liikeanalyysien toteuttaminen. Koordinointi ja johtaminen kohdentuu Vuokatti-Ruka urheiluakatemian johtamiseen Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuusamossa.