Sotkamo – Lapsiystävällinen kunta
Sotkamon kunnalle on ensimmäisenä Kainuun kuntana myönnetty UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus sen tekemästä työstä lapsen oikeuksien ja lasten hyvinvoinnin edistämiseksi.
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. Lapsiystävällisyys onkin yksi Sotkamon arvoista.
LYK-työ Sotkamossa
Sotkamon kunta haluaa kehittämistyöllä vahvistaa ja kiinnittää huomiota erityisesti seuraavissa asioissa: lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteiden tunnistaminen ja yhteistyöverkoston tiivistämisen, harrastamisen tukeminen sekä lapsivaikutusten arviointi osaksi kunnallista päätöksentekoa.
Toimintasuunnitelma
Keväällä 2024 tehdyn nykytila-arvioinnin pohjalta Sotkamon kunta tulee muodostamaan uuden toimintasuunnitelman.
Vuosien 2022-2023 Sotkamon Lapsiystävällinen kunta –mallin toimintasuunnitelma pohjautui vuonna 2021 tehtyyn nykytilan kartoitukseen. Toimintasuunnitelma sisälsi Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyön tavoitteet ja toimenpiteet sekä viestintä- ja perehdytyssuunnitelmat.
Sotkamon lasten ja nuorten uutiset
Sotkamon lasten ja nuorten uutiset kertovat Sotkamon ajankohtaisia asioita alueen lapsille ja nuorille.
Vuosi 2024
- Syksy 2024 Uuden toimintasuunnitelman laadinta vuosille 2025-2026
- Kevällä 2024 Sotkamon kunta sai Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
- Kevät 2024 Nykytilan kartoitus
- Kunta ja UNICEF arvioivat kunnan Lapsiystävällinen kunta -työn etenemistä ja tuloksia yhdessä. Mikäli työ on edennyt tunnustuksen kriteerien mukaisesti, UNICEF myöntää kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.
Vuodet 2022-2023
- LYK-toimintasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteuttaminen
Vuosi 2021
- LYK-toimintasuunnitelman valmistuminen (tavoitteet, toimenpiteet)
- Nykytilankartoitus
- Sotkamo hyväksyttiin mukaan toimintamalliin
Vuosi 2020
- Sotkamon kunta haki kunnanhallituksen päätöksellä toteuttamaan Lapsiystävällinen kunta -mallia
Sotkamossa Lapsiystävällinen kunta -kehitystyöstä ja sen etenemisestä vastaa kunnan koordinaatioryhmä yhdessä kuntakoordinaattorin kanssa. Koordinaatioryhmään kuuluu viranhaltijoita, työntekijöitä, nuorisovaltuuston edustajia ja kolmannen sektorin edustajia. Mallin yhteyshenkilönä ja kuntakoordinaattorina toimii Salmelan koulun rehtori Janne Huotari.
Ota yhteyttä
Ajankohtaista
Lasten ja nuorten uutisten uusin jakso julkaistu
Lasten ja nuorten uutisissa pääsevät ääneen Aatu Paavola ja Aatu Tuhkanen. He kertovat, miten lapsiystävällisyys ja osalli…
Sotkamo etenee kohti uutta Lapsiystävällinen kunta -toimintakautta
Sotkamon LYK-koordinaattorin uusimmassa blogissa käsitellään Kuopiossa järjestetyn valtakunnallisen Lapsiystävällinen kunt…
Sotkamo jatkaa onnistunutta työtä lapsiystävällisenä kuntana – kehitystyö jatkuu uudella toimintakaudella
Keväällä 2024 Sotkamo saavutti merkittävän virstanpylvään saadessaan UNICEFin myöntämän Lapsiystävällinen kunta -tunnustuk…
Sotkamo juhlisti Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta onnistuneella tapahtumalla Superparkissa
Sotkamo juhlisti maanantaina 10.6. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta kaikille avoimella tapahtumalla SuperPark…