Aktiivitilan palveluseteli
Sotkamon kunnan myöntämän Aktiivitilan palvelusetelin tarkoituksena on parantaa alueemme maatilojen osaamista, työkykyä, kilpailukykyä, kehittymistä, tuotekehitystä sekä innovaatiotoimintaa.
Palvelusetelillä tavoitellaan maatilayritysten toiminnan vakauttamista toimialaan kohdistuvassa kustannuskriisissä. Yrityspalvelusetelin avulla yrityksen käyttöön voidaan hankkia laadukasta, ulkopuolista osaamista ja erilaisia asiantuntijapalveluita. Seteli täydentää muita julkisrahoitteisia asiantuntijapalveluita ja samalla edesauttaa yksityisten yrityspalvelumarkkinoiden kehittymistä Sotkamossa ja lähiseuduilla.
Yrityspalvelusetelin kohderyhmä
Yrityspalveluseteli voidaan myöntää yksityisessä omistuksessa olevalle maatalouden harjoittajalle toimintamuodosta riippumatta. Hakijalla tulee olla y-tunnus ja hakijan tulee täyttää maataloustukien saamisessa sovellettava aktiiviviljelijän määritelmä. Yrityksen kotipaikan tulee olla Sotkamon kunta.
Hankittavat palvelut
Aktiivitilan palvelusetelillä rahoitetaan yrityksen vakauttamis- ja kehittämistoimenpiteitä. Vakauttamis- ja kehittämistoimenpiteillä tarkoitetaan yritykseen pitkäkestoisesti vaikuttavia, strategisesti merkittäviä ja yrityksen toiminnan uudistamista ja yrittäjien jaksamista tukevia toimia.
Aktiivitilanpalvelusetelillä voidaan hankkia seuraavia yritystoiminnan kehittämiseen ja jaksamiseen liittyviä asiantuntija- tai konsultaatiopalveluita:
- digitaalisen osaamisen lisääminen maatilalla
- työvoimaan liittyvien asioiden kehittäminen
- yrityksen johtamisen kehittäminen
- työnohjaus ja jaksamisen parantaminen
- markkinaselvitykset
- lakipalvelut ja sopimusten hallinta
- markkinoinnin ja viestinnän osaamisen kehittäminen
- omistajanvaihdokset ja arvonmääritykset
- rahoitus- ja investointihakemuksen laatiminen
- talousosaamisen kehittäminen
- tuotteistaminen ja palvelumuotoilu
Tutustu tarkemmin Aktiivitilan palveluseteliin ja hae sähköisellä lomakkeella
Aktiivitilan palveluseteli ohje Aktiivitilan palvelusetelihakemusPalveluntuottaja
Yritys tai yhteisö, joka on kiinnostunut tuottamaan palveluita palvelusetelillä, hakeutuu palvelusetelituottajaksi kirjallisella hakemuksella, johon täytetään yrityksen ja yhteyshenkilön tiedot.
Huomioithan, että palveluntuottajaksi hakeutuessa yrityksellä tulee olla Luotettava Kumppani -sertifikaatti.