Hyvä työyhteisö antaa työllisyyspalveluiden henkilöstölle voimaa muutosten keskellä
Blogikirjoitus on osa Ismo-hanketta (Innostava Sotkamo). Teksti on kirjoitettu joulukuussa 2021.
Näin vuoden lopussa voin ilokseni todeta, että hyvällä työyhteisöllä on voimaa myös vaikeissakin hetkissä. Työllisyyspalveluiden syksy on ollut suorastaan raskas työllisyyden kuntakokeilun monien uusien tehtävien ja muutosten sekä ESR-hankkeen päättymiseen liittyvien vaiheiden vuoksi. Henkilöstö on joutunut sietämään epävarmuutta tulevasta ja välillä myös omasta osaamisesta sekä työn hallittavuudesta. Yhteistyöllä olemme saaneet kuitenkin paljon aikaan. Tolokkua tukea ja osallisuutta ESR-hankkeessa kehitetty toiminta juurtuu osaksi kunnan perustoimintaa, ja kuntakokeilun monet uudet tehtävät on otettu jo hyvin haltuun.
Epävarmuuttakin jää kuitenkin vielä ilmaan, sillä kirjoittaessani tätä tekstiä Toimintakeskuksen henkilöstön rekrytointiprosessi on vielä vaiheessa. Se, millä kokoonpanolla työtämme ensi vuonna jatkamme, on siis vielä auki. Lisäksi seuraavat isommat muutokset kolkuttavat jo oven takana. Kevään 2022 isoin muutos koskee Pohjoismaisen työvoimapalvelumallin käyttöönottoa ja lakiuudistuksia tulevina vuosina. Vuonna 2024 tapahtuu suurin muutos TE-palveluiden siirtyessä kokonaan kuntien vastuulle. Olemme siis jatkuvasti muutosten edessä.
Kirjasimme viime keväänä nykyisen työyhteisömme kehittämiskohteeksi, että sovimme tarkemmin, mitä tehdään, mihin mennessä ja kuka kantaa vastuun asiasta. Olemme edistyneet tavoitteessamme varsin hyvin. Meitä on erityisesti kannatellut toistemme tuki ja luottamus. Olemme voineet luottaa siihen, että yhteisesti sovitut asiat tulevat hoidetuksi. Kaikki ovat myös auttaneet toisiaan, kun apua on tarvittu. Lisäksi meiltä löytyy monenlaista osaamista, johon on ollut helppo nojata. Kaikki ovat varmasti tehneet parhaansa. Keskeneräisyyttä liittyy vielä asiakasprosessin hiomiseen, jota työstämme heti ensi vuoden alusta alkaen.
Viestintää olemme pyrkineet edistämään yhteisellä työllisyyspalveluiden Teams-alustalla. Alustalta löytyvät esim. yhteisten palavereiden asialistat/muistiot, lomalistat sekä työyhteisön yhteiset TYHY-hetket. Alustan käytön osalta kehitystyö vielä jatkuu. Jatkossa on tärkeää, että jokainen itse huolehtii myös tiedon vastaanottamisesta. Yhteisiä palavereita jatketaan ensi vuonna ja mietimme tarkempia pelisääntöjä tiedottamisen suhteen. Palaverikäytänteitä pyrimme myös uudistamaan. Henkilöstöltä saadun palautteen myötä yhteistä aikaa, jopa päivittäin, saisi myös olla enemmän.
Työn organisointia on osakseen helpottanut, että kuntakokeilun myötä siirtynyt kohderyhmä alkaa jo muodostua tutuksi. Siten myös tehtävien aikatauluttamista ja asiakasaikoja on ollut helpompi kalenteroida. Kehitystä oman työn suunnittelussa on tapahtunut varmasti kaikilla, mutta hieman eri tahdissa. Asiakasmääriin ja sen myötä oman työn hallittavuuteen saamme toivottavasti apua rekrytointien kautta sekä verkostoyhteistyötä tiivistämällä. Olemme kiinnittäneet huomiota kuluvan syksyn aikana myös toistemme työrauhaan.
Luottavaisin mielin lähden tiimini kanssa kohti vuotta 2022. Työyhteisömme vahvuuksina näen edelleen avoimen keskusteluyhteyden, jossa kaikkien mielipiteet ovat sallittuja. Työyhteisössämme vallitsee keskinäinen luottamus ja hyvä huumori, jotka kantavat meitä pitkälle.
Haluan samalla toivottaa kaikille hyvää alkanutta vuotta 2022!
Terveisin,
Marjo Leinonen
Työllisyysasiantuntija
Sotkamon kunta
Ajankohtaista
Kuulumisia Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen OK-hankkeesta
Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen OK-hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on edistää työnhakijoiden työllistymistä opin…
TE-palvelut tiedottaa: Uusi asiakaspalvelumalli tulee voimaan 2.5.2022
Työnhaun käytännöt muuttuvat 2.5.2022.
Kainuun työllisyyden kuntakokeilun tulokset lupaavia
Työllisyyden kuntakokeilut aloitettiin tasan vuosi sitten maaliskuussa 2021. Valtakunnallisesti mediassa on nostettu esill…
Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen -hanke edistää työllisyyttä koko maakunnassa
Kainuussa on alkanut hanke, jossa edistetään työttömien työnhakijoiden ja työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien työ…