Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen -hanke edistää työllisyyttä koko maakunnassa

Kainuussa on alkanut hanke, jossa edistetään työttömien työnhakijoiden ja työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien työllistymistä koko maakunnan alueella. Työllistymistä edistetään muun muassa opinnollistamisen avulla. Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen -hankkeessa ovat mukana kaikki Kainuun kunnat.  

Laajassa, maakunnallisesti ainutlaatuisessa hankkeessa työskentee kuusi työpaikkavalmentajaa ja projektipäällikkö, jotka yhdessä kuntien ja TE-työvoimapalvelujen henkilöstön kanssa auttavat työttömiä työllistymisessä opinnollistamista hyödyntäen. Työpaikkavalmentajat työskentelevät työpaikoilla tukien konkreettisesti hankeosallistujia osaamisen kehittämisessä.

”Hanke on hieno osoitus tarvelähtöisestä ja tuloksellisesta hankevalmistelusta kuntien ja KAMKin välillä. Yhteistyössä saamme aikaan laajoja vaikuttavia kehittämistoimia, jotka palvelevat koko Kainuuta”, kertoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Hankkeen keskeisempinä tuloksina ovat uudet oppimisympäristöt työpaikoilla ja niiden kautta työllistyneet henkilöt. Lisäksi toteutetaan koulutuspaketteja työvoimapalveluiden asiantuntijoille ja työpaikkojen henkilöstölle. Hankkeen hallinnoijana toimii Kajaanin ammattikorkeakoulu. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2022–31.8.2023 ja rahoitetaan ESR-ohjelmasta. Omarahoitus jakautuu mukana olevien kaikkien Kainuun kuntien ja ammattikorkeakoulun kesken.

Tutustu lisää hankkeeseen ja kainuulaiseen opinnollistamismalliin.

Ajankohtaista

Työllisyyspalvelut siirtyvät 1.1.2025 alkaen osaksi Sotkamon kunnan peruspalveluja

TE-toimistot lakkaavat ja työllisyyspalvelut löytyvät 1.1.2025 alkaen jokaisen kotikunnasta. Uudistus ei edellytä nykyisil…

Työvoimapalveluiden tietojärjestelmissä käyttökatko vuodenvaihteessa

Työmarkkinatorin Asiointi-palvelussa on käyttökatko 30.12.2024 klo 8.00 – 2.1.2025 klo 8.00, jonka aikana ei ole mahdollis…

Kuulumisia Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen OK-hankkeesta

Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen OK-hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on edistää työnhakijoiden työllistymistä opin…

TE-palvelut tiedottaa: Uusi asiakaspalvelumalli tulee voimaan 2.5.2022

Työnhaun käytännöt muuttuvat 2.5.2022.