Ilmakuva Sotkamosta, jossa etualalla Marjex-stadion Sapsojärven ja Pirttijärven välissä taustanaan Vuokatinvaarat.

Sotkamo kunta saavutti loistavan sijoituksen WSP:n Elinvoimaisuustutkimuksessa

WSP tekee vuosittain tutkimusta kuntien ja kaupunkien elinvoimaisuudesta. Tänä vuonna Sotkamon kunta saavutti tutkimuksessa hienon 30. sijan 293 kunnan ja kaupungin joukosta. Sotkamo oli kivunnut peräti 16 sijoitusta ylemmäs vuoden aikana.

Vuosittainen WSP:n tutkimus tarkastelee kuntien ja kaupunkien elinvoimaa ja tulevaisuusvalmiutta. Tutkimuksessa mitataan inhimillistä pääomaa, tuottavuuden ja talouden tekijöitä sekä vihreää siirtymää. Sotkamon sijoitus tutkimuksessa on noussut komeasti vuosi vuodelta. Vuoden 2021 Sotkamo sijoittui tutkimuksessa sijalta 82.

Sotkamo kunnan elinvoimaisuuden vahvuuksiin kuuluvat muun muassa malmit ja matkailu, jotka ovat olennaisia tekijöitä alueemme menestykselle. Tutkimustulokset ovat vahva osoitus Sotkamon kunnan sitoutumisesta rakentaa kestävää ja elinvoimaista tulevaisuutta, jossa mm. tehdyt päätökset ja investoinnit tuottavat tulosta.

Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kommentoi saavutusta tyytyväisenä: ”Sotkamon elinvoima syntyy monipuolisista vahvuuksista, kuten kaivosteollisuus ja matkailu sekä hyvin toimivat peruspalvelut ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Nämä saavutukset ovat syntyneet monitoimijaisen verkoston pitkäjänteisen työn tuloksena. Alueen vetovoimaisuuden edistämiseksi teemme myös yhteistyötä muiden Kainuun kuntien kanssa esimerkiksi työvoiman saamiseksi alueelle.”

WSP:n tutkimusraportti

Lisätietoja
kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, mika.kilpelainen@sotkamo.fi, 0447502111