Sotkamo sai UNICEFin arvostetun Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
Sotkamon kunnalle on ensimmäisenä Kainuun kuntana myönnetty UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus sen tekemästä työstä lapsen oikeuksien ja lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. UNICEF on arvioinut, että kunnan Lapsiystävällinen kunta -työ on edennyt asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Kunta sitoutuu jatkamaan Lapsiystävällinen kunta -työtä mallin pääperiaatteiden, työvaiheiden ja ohjeistusten mukaisesti myös tunnustuksen myöntämisen jälkeen.
Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Se auttaa kuntaa turvaamaan hyvän lapsuuden erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleville lapsille. Suomesta mallissa mukana on tällä hetkellä 59 kuntaa, ja se tavoittaa 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.
Suomen UNICEF myöntää Sotkamolle ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Lapsiystävällinen kunta -työn Sotkamo aloitti vuonna 2021.Tunnustusta myöntäessään Suomen UNICEF on arvioinut Sotkamon Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmaan sisältyviä tavoitteita ja toimenpiteitä sekä niiden tuloksia.
UNICEF kiittää Sotkamoa kunnan Lapsiystävällinen kunta -työssä erityisesti koko kunnan ja sen kaikkien toimijoiden luottamushenkilöitä myöten sitoutumisesta lapsen oikeuksien pitkäjänteiseen edistämiseen niin strategisin kuin käytännön keinoin, lapsivaikutusten arvioinnin systemaattista kehitystyötä, kunnan henkilöstön perehdyttämistä lapsen oikeuksiin sekä lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi tehdystä työstä. UNICEF kannustaa Sotkamoa kiinnittämään jatkossa huomiota erityisesti lasten ja nuorten yhteisöllisyyden kehittämiseen ja osallisuuden vahvistamiseen myös jatkossa sekä varmistamaan, että lapsenoikeuskoulutukset ovat pysyvä osa henkilöstön koulutusta.
”Sotkamossa on tehty upeaa työtä lapsen oikeuksien ja lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunta on näyttänyt esimerkkiä lapsivaikutusten arvioinnissa. On ollut hienoa nähdä, miten vahvasti koko kunta on sitoutunut lapsenoikeustyöhön ja mukaan on kutsuttu myös järjestöt, luottamushenkilöt ja lapset ja nuoret. Tunnetaitojen ja osallisuuden vahvistuminen on näkynyt kaikissa ikäluokissa. Iloitsemme siitä, että yhteistyömme Sotkamon kanssa jatkuu”, toteaa Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Erika Turunen.
Sotkamon LYK-koordinaattorina vuodesta 2021 alkaen toiminut Janne Huotari on tyytyväinen saatuun tunnustukseen: ”Tunnustus tuntuu kyllä oikein hyvältä ja otamme sen riemuiten vastaan. Minua ilahduttaa erityisesti kunnan eri toimijoiden sitoutuminen sekä luottamushenkilöiden ja virkamiehien antama tuki tätä työtä kohtaan. Nuorisovaltuuston rooli on ollut myös merkittävä toimintamallia toteuttaessamme ja heidän edustuksensa onkin ollut koordinaatioryhmässä mukana heti alusta saakka.”
Sotkamon päästessä mukaan toteuttamaan UNICEFin Lapsiystävällisen kunnan -toimintamallia, muodostettiin kokonaisvaltainen käsitys lapsen oikeuksista ja niiden toteutumisesta Sotkamossa. Nykytilakartoituksen pohjalta vahvistettiin kaksivuotissuunnitelma, joka loi suunnan Sotkamossa edistettäviin teemoihin.
”Koordinaatioryhmän ja UNICEFin asiantuntijoiden huolellisen nykytila-arvioinnin tulosten tarkastelun jälkeen Sotkamossa päädyttiin edistämään lasten oikeuksia viiden keskeisen kehityskokonaisuuden avulla: lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönotto, henkilöstön perehdytys lapsen oikeuksiin, lasten kannalta keskeisten asiakirjojen päivitys lapsen oikeuksien näkökulmasta sekä lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä heidän osallisuutensa vahvistaminen. Näitä toimenpiteitä olemme päämäärätietoisesti ja systemaattisesti edistäneet kahden vuoden aikana. Olen ylpeä siitä, kuinka pitkälle olemme yhdessä kehitystyössä edenneet”, summaa Huotari.
Tunnustuksen saaminen on osoitus Sotkamon kunnan sitoutumisesta lasten oikeuksien edistämisessä. Työ Sotkamossa jatkuu edelleen lapsiystävällisyyden kehittämisessä ja lapsen oikeuksien toteuttamisessa. Vuoden 2024 aikana Sotkamon kunta tulee muodostamaan uuden toimintasuunnitelman, jonka pohjalta lasten oikeuksia edistetään seuraavien vuosien aikana. Sotkamolle nyt myönnettävä tunnustus on voimassa kaksi vuotta (2024–2026).
”Lapsiystävällisyys on keskeinen osa Sotkamon kunnan strategisia valintoja. Olemme sitoutuneet edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, ja UNICEFin tunnustus on merkittävä osoitus siitä, että olemme tehneet oikeita asioita. Lasten ja nuorten hyvinvointi ei ole vain tämän päivän kysymys, vaan se luo perustan koko kunnan tulevaisuudelle”, toteaa kunnanjohtaja Kilpeläinen. Lisätietoa UNICEFIN Lapsiystävällisestä kunta mallista https://www.lapsiystavallinenkunta.fi/
Lisätietoja
Suomen UNICEF
Erika Turunen, erityisasiantuntija
puh. 050 321 8625
erika.turunen@unicef.fi
Ajankohtaista
Lasten ja nuorten uutisten uusin jakso julkaistu
Lasten ja nuorten uutisissa pääsevät ääneen Aatu Paavola ja Aatu Tuhkanen. He kertovat, miten lapsiystävällisyys ja osalli…
Sotkamo etenee kohti uutta Lapsiystävällinen kunta -toimintakautta
Sotkamon LYK-koordinaattorin uusimmassa blogissa käsitellään Kuopiossa järjestetyn valtakunnallisen Lapsiystävällinen kunt…
Sotkamo jatkaa onnistunutta työtä lapsiystävällisenä kuntana – kehitystyö jatkuu uudella toimintakaudella
Keväällä 2024 Sotkamo saavutti merkittävän virstanpylvään saadessaan UNICEFin myöntämän Lapsiystävällinen kunta -tunnustuk…
Sotkamo juhlisti Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta onnistuneella tapahtumalla Superparkissa
Sotkamo juhlisti maanantaina 10.6. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta kaikille avoimella tapahtumalla SuperPark…