Sotkamon kunnan tie- ja katuhankkeet: Elinvoimaa ja viihtyisyyttä tukevia investointeja kesälle 2024
Kunnan infrastruktuurin kehittäminen on olennainen osa elinvoimaisen ja turvallisen ympäristön rakentamista muun muassa kuntalaisille ja matkailijoille. Sotkamon kunta on talousarviossa määritellyt vuoden 2024 kesän katu- ja tiehankkeita, joista Leivolanlahden uusi asuinalue, Maisemakallion uusi loma-asuntoalue ja Varsitien saneeraus ovat mittavimmat kesän 2024 hankkeet teiden ja katujen osalta.
Leivolanlahden alueen kunnallistekniikan rakentaminen on käynnissä. Alueelle rakennetaan liikenneväylät, vesi- ja viemäriverkosto, katuvalot ja hulevesiverkosto Tervahaudankadulle, Varpukaarelle ja Suppakujalle. Leivolanlahden asuinalueelle kunnallistekniikka kattaa myös kevyenliikenteenväylät Leivolan koululle ja Haapalanlahdentielle. Kunnallistekniikan rakentaminen alueelle saadaan päätökseen lokakuun 2024 lopussa. Urakoitsijana Leivolanlahden kunnallistekniikan rakentamisessa toimii MJ Moilanen Oy.
Maisemakallion alue sijoittuu Vuokatinrinteiden juurelle ja on kaavoitettu loma-asuntorakentamista varten. Kunnallistekniikan rakentaminen alueelle on parhaillaan käynnissä, ja työt sisältävät kaiken keskeisen kunnallistekniikan alueelle. Työ valmistuu lokakuun loppuun mennessä ja alueelle muodostuu Kivilonkanpolku ja Maisemakallionpolku. Urakoitsijana alueelle on valittu Kuljetuspolar Oy.
Lisäksi kesällä 2024 saneerataan Varsitien Vuokatin taajamassa. Saneerauksen tavoitteena on uusia vanha vesi- ja viemäriverkosta sekä parantaa tien turvallisuutta tekemällä uusi korotettu kevyen liikenteen väylä ja pienentää kunnossapidon tarvetta päällystämällä katu. Varsitien saneeraus käynnistyy toukokuussa 2024 on määrä saada kuluvan vuoden lokakuussa. Varsitien saneerauksen toteuttaa Pyykkönen Yhtiöt Oy.
Tieverkoston pienempiä rakennustöitä toteutetaan mm. Vuokatinhovintien varressa, jossa Kuurakadun tieosuus saatetaan loppuun. Työmaa-alueet voivat aiheuttaa hetkellisiä poikkeuksia liikennejärjestelyissä. Urakoitsijat tiedottavat tarkemmin poikkeavista järjestelyistä. Työmaa-alueet ovat rajattuja ja niiden läheisyydessä on noudatettava varovaisuutta.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Sotekeskus 1 -rakennushanke etenee aikataulussa Sotkamossa
Sotkamon kunnan rakennuttama uusi Sotekeskus 1 -rakennus hyvinvointialueen tarpeisiin etenee suunnitellusti ja aikataulun …
Jouluaaton liikennejärjestelyt Sotkamon hautausmaalle
Jouluaaton liikennejärjestelyt hautausmaalle tapahtuu aiempien vuosien tapaan Rauhantien muuttuessa yksisuuntaiseksi.
Vuokatti Areenalle asennettu 700 aurinkopaneelia
Sotkamon kunta on asentanut omistamalleen kiinteistölle Vuokatti Areenalle hiljattain 700 aurinkopaneelia, jotka on sijoit…
Sotkamon toripaikat maksutta joulukuun ajan
Sotkamon kunta tarjoaa toripaikat maksutta koko joulukuun ajan. Kunta haluaa tarjota mahdollisuuden tukea paikallista myyn…