Tenetin yläkoulun, Kirjasto-Lukion sekä Sotekeskus 1 -hankkeiden rakentamisesta

Sotkamon kunnassa on tulossa vuosien 2023 – 2024 aikana vireille historiallisen suuret investoinnit. Valtuusto päättää talousarvion yhteydessä mm. Tenetin yläkoulun, Kirjasto-Lukio- sekä Sotekeskus 1 -hankkeiden rakentamisesta. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, käynnistyy ensimmäisenä Tenetin yläkoulun rakentaminen maalis-huhtikuussa 2023. Myöhemmin kesällä käynnistyvät Kirjasto-Lukion sekä Sotekeskus 1 -hankkeiden rakentamiset.

Tenetin yläkoulusta on rakentumassa 350 oppilaan koulu ja lisäksi rakennukseen on tulossa mm. noin 740 m²:n suuruinen liikuntasali. Rakennus sijoittuu nykyisen Pohjavaarantien varressa sijaitsevan koululaisten jättöalueen läheisyyteen, muodostaen 3-kerroksisena rakennuksena varsin kompaktin kokonaisuuden. Koulun pääasiallisena lämmönlähteenä on kaukolämpö, koska pohjavesialue ei mahdollista maalämmön hyödyntämistä. Sähköenergian kulutusta pyritään minimoimaan rakennuksen katolle asennettavilla aurinkopaneeleilla. Rakennushanke valmistunee vuoden 2024 lopulla ja lopullinen aikataulu varmistuu urakoitsijoiden kiinnittämisen jälkeen.

Kirjasto-Lukio -hanke rakennetaan nykyisen lukion välittömään läheisyyteen niin, että lukion vanhin siipi puretaan pois ja uudesta rakennuksesta tehdään käytävä vanhaan lukioon. Käytännössä lukion toiminnot siirtyvät kokonaisuudessaan uuteen rakennukseen lukuun ottamatta ruokasalia ja liikuntasalia, jotka säilyvät vanhassa rakennuksessa. Uudessa rakennuksessa lukion tilat sijoittuvat pääasiassa rakennuksen toiseen ja kolmanteen kerrokseen, musiikkiluokan ollessa alimmassa kerroksessa. Uuden kirjaston tilat sijoittuvat alimpaan, katutasossa olevaan kerrokseen. Tavoitteena on rakentaa kirjasto, jossa on omatoimimahdollisuus. Siten kirjasto palvelisi asiakkaita nykyistä paremmin. Rakennukseen on tulossa myös ulkopuoliseen käyttöön vuokrattavissa oleva kokoustila, etätyötiloja sekä kahvio.

Sotekeskus 1 -hanke sijoittuu nykyisen ravintokeskus Apajan päädyssä olevalle parkkialueelle. Rakennuksen tulee mm. suunterveydenhuollon, akuutin-, mielenterveyskuntoutujien- sekä kehitysvamma-asumisen tiloja. Rakennukseen on tulossa kaksi kerrosta ja rakennusta on suunniteltu yhteistyössä Kainuun Sote:n edustajien kanssa.

Kirjasto-Lukio ja Sotekeskus 1 -hankkeissa lämmitysmuotona on hybridiratkaisu, jossa hyödynnetään kaukolämmön ja aurinkopaneeleiden lisäksi ns. geokaivoja. Kaikkiin rakennukseen tulee luonnollisesti käyttömukavuutta parantava viilennys.

Tulemme perustamaan ensimmäisenä käynnistyvän Tenetin yläkoulun rakentamiseen liittyen blogin, josta kiinnostuneet voivat seurata hankkeen etenemistä.

Sotkamossa 7.10.2022

Harri Helenius
tekninen johtaja, Sotkamon kunta
harri.helenius@sotkamo.fi

Perttu Halonen
rakennuttajainsinööri, Sotkamon kunta
perttu.halonen@sotkamo.fi

Ajankohtaista

Lukio- ja kirjastorakennuksen kuulumisia, osa 9

Sotkamon uusi lukio- ja kirjastorakennus alkaa olemaan loppusilausta vaille valmis. Menossa ovat viimeistelytyöt sekä irto…

Lukio- ja kirjastorakennuksen työmaa, osa 8

Lukio- ja kirjastorakennus alkaa vähitellen valmistumaan ja pian päästään myös katutason kerroksen kirjaston tiloja kalust…

Lukio-kirjaston rakennushankkeen kuulumisia, osa 7

Kesän aikana lukio-kirjaston rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Rakennuksen julkisivun muutokset ja esimerkiksi uu…

Sotkamon kunta hakee kahvilayrittäjää uuteen lukio-kirjastorakennukseen

Sotkamon kunta hakee uuteen lukio-kirjastorakennukseen innokasta kahvilayrittäjää, joka näkee paikan potentiaalin ja on va…