Toimintasuunnitelma vuosille 2022–2023 on valmistunut
Kunnan Lapsiystävällinen työ on edennyt kevään aikana hitaasti, mutta vakaasti eteenpäin.
Syksyllä alkanut nykytilan kartoitus saatiin valmiiksi alkuvuodesta 2022. Kartoituksen tulosten perusteella valittiin kuntamme viisi keskeisintä kehitysaluetta tulevalle kaksivuotiselle toimintakaudelle:
1) Lapsivaikutusten arvioinnin (LAVA) käyttöönoton ja systemaattiseen toteuttamisen tueksi on kunnassa käytössä selkeät ohjeistukset. Lapsivaikutusten arviointia tekee yhdessä pätevien ammattilaisten joukko.
2) Kunnan viranhaltijat, työntekijät, luottamushenkilöt ja keskeiset sidosryhmät on perehdytetty lapsen oikeuksiin. Lapsen oikeudet ovat osana kunnan perehdytysohjelmia.
3) Lapsen oikeudet (etenkin yhdenvertaisuus, osallisuus, lapsen edun harkinta, oikeus elämään ja kehittymiseen) sisältyvät lasten kannalta keskeisiin, koko kuntaa ohjaaviin asiakirjoihin, ohjelmiin ja suunnitelmiin.
4) Kunta huolehtii, että osallisuus toteutuu lasten jokapäiväisissä kasvuympäristöissä. Osallisuuden edistäminen on ohjaava toimintaperiaate lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
5) Lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Valitun viiden kehitysalueen eli tavoitteen saavuttamiseksi tehtäviä toimenpiteitä on valmisteltu LYK-koordinaatioryhmässä UNICEFin seurantatapaamisesta saadun palauteen perusteella. Toimintasuunnitelmaa tarkastellaan aina jokaisessa koordinaatioryhmän tapaamisessa. Niissä arvioidaan, miten toimenpiteissä ja tavoitteiden saavuttamisessa on edetty. Vuosittaisissa seuranta- tai arviointitapaamisissa tarkastellaan tavoitteiden toteutumista yhdessä UNICEFin edustajien kanssa.
Ensimmäisen tavoitteen eli Lapsivaikutusten arvioinnin (LAVA) käyttöönotto perustuu perusopetuslakiin ja lasten oikeuksien sopimukseen, jotka velvoittavat julkista valtaa käyttävien turvaamaan perus- ja ihmisoikeudet sekä huomioimaan lapsen edun ensisijaisuus kaikissa niissä päätöksissä, jotka koskevat lapsia. Olemme valinneet Leivolan uuden asuinalueen kaavoitushankkeen ensimmäiseksi pilottihankkeeksi, mihin lapsivaikutusten arviointia tullaan tekemään. Pilotin pohjalta tullaan laatimaan ohje lapsivaikutusten arvioinnista Sotkamossa.
Kunnan viranhaltijat, työntekijät, luottamushenkilöt ja keskeiset sidosryhmät tullaan perehdyttämään ja kouluttamaan lapsen oikeuksiin. Perehdytysten ja koulutusten myötä lasten kannalta keskeiset, koko kuntaa ohjaavat asiakirjat, ohjelmat ja suunnitelmat on myös tarkoitus ns. läpivalaista päivitysten yhteydessä lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Nykytilan kartoitukseen kuuluneesta lasten- ja nuorten kuulemisesta nousivat esiin etenkin osallisuuden toteutuminen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Nämä ovatkin nousemassa sivistyksen toimialaohjelman ja sitä kautta sekä varhaiskasvatuksen että koulutoimen keskeisiksi tavoitteiksi tuleviksi vuosiksi. Jo suunnitelluista toimenpiteistä mainittakoon uusien lukuvuosisuunnitelmien laadinta yhteistyössä oppilaiden kanssa, oppilaskuntatoiminnan vahvistaminen ja yhdenmukaistaminen sekä sitouttavan kouluyhteisötyön -hankeen (SKY) tuoman koulukohtauttajatyön jalkautuminen kouluille.
Voidaan siis todeta, että paljon suunnittelutyötä on taustalla jo tehty. Syksyllä kääritään sitten yhdessä hihat ja aletaan viemään paperilla olevia suunnitelmia käytäntöön. Sitä ennen nautitaan kuitenkin Suomen lämpimän ja aurinkoisen kesän tuomista mahdollisuuksista ja huokaistaan hetki.
Oikein hyvää kesää toivottaa kuntakoordinaattori
Janne Huotari
Ajankohtaista
Lasten ja nuorten uutisten uusin jakso julkaistu
Lasten ja nuorten uutisissa pääsevät ääneen Aatu Paavola ja Aatu Tuhkanen. He kertovat, miten lapsiystävällisyys ja osalli…
Sotkamo etenee kohti uutta Lapsiystävällinen kunta -toimintakautta
Sotkamon LYK-koordinaattorin uusimmassa blogissa käsitellään Kuopiossa järjestetyn valtakunnallisen Lapsiystävällinen kunt…
Sotkamo jatkaa onnistunutta työtä lapsiystävällisenä kuntana – kehitystyö jatkuu uudella toimintakaudella
Keväällä 2024 Sotkamo saavutti merkittävän virstanpylvään saadessaan UNICEFin myöntämän Lapsiystävällinen kunta -tunnustuk…
Sotkamo juhlisti Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta onnistuneella tapahtumalla Superparkissa
Sotkamo juhlisti maanantaina 10.6. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta kaikille avoimella tapahtumalla SuperPark…